Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.05.2012 - 15:33
michael kors outlet, ralph lauren outlet online, tässä kaksi aktiivisinta, on muitakin, ne kehuu blogia mutta juju on siinä että osoite johtaa suoraan nettikauppaan!!!
Olen kyllästynyt ja haluan näistä eroon, kuinka onnistuu???
26.04.2012 - 19:54

"Heippa Astrokuun tilaaja


Lähestymässä oleva toukokuu on suorastaan satumaisen menestyksellinen kaikille menestyksestä, onnellisuudesta ja rakkaudesta kiinnostuneille. Pluton, Marsin, Merkuriuksen ja Vestan keskinäinen kultainen kolmio pistää takuulla vauhtia kaikkiin mahdollisiin rattaisiin, joissa ovat vielä pyörät tallella. Puhumattakaan Auringon ja Jupiterin samanaikaisesta yhtymästä Härän merkissä tai Venuksen ja Saturnuksen välisestä kolmiosta.

Jos minä saisin päättää, niin pakottaisin jokaisen kansalaisen tekemään rohkeita päätöksiä elämässään toukokuun aikana. Jos saisimme Suomessa tällaisen kansanliikkeen aikaan, selviäisimme tulossa olevasta lamasta paremmin kuin yksikään muu maa maailmassa. Valitettavasti tällainen massailmiö on toistaiseksi mahdotonta ja meidän on tyydyttävä Astrokuun porukalla tapahtuvaan ryhtiliikkeeseen. Sekin parantaa tilannetta jo huomattavasti.

Oman kartan kuvioita kannattaa seurata suurennuslasilla toukokuun aikana, jotta saat parhaat mahdolliset lähtöasemat kesän ja syksyn vaativiin haasteisiin."

Seppo Tanhua
17.04.2012 - 17:19

Upeita uusia mahdollisuuksia toteuttaa persoonallisuuttasi

Uranus avautuva kolmio Nousumerkki

Alkaa:15.02.2012 Päättyy:18.05.2012

Voimakkuus: ******

Tämä on yksi suotuisimmista nousumerkillesi tulevista Uranuksen transiiteista. Uudet, vapauttavat kokemukset kuuluvat nyt elämääsi helppoina ja luonnollisina tapahtumina. Onhan tämä palkkiota jo 28 vuoden aikana suorittamastasi itsesi toteuttamisesta ja ainutlaatuisen persoonallisuutesi kunnioittamisesta.

Yksikään tässä elämässä aiemmin käymäsi taistelu itsenäisyytesi ja riippumattomuutesi puolesta ei voi nyt jäädä huomiotta. Kaikki ne elämän osa-alueet, jotka olet rakentanut omilla ehdoillasi, kokevat nyt arvaamatonta etenemistä.

Saat arvostusta omalle persoonallisuudellesi niin paljon, että olet tällä jaksolla valmis yhä enemmän suuntautumaan omilla ehdoillasi rakentamillesi väylille. Varmaa on, että tulet kokemaan melkoisia hyppäyksiä kaikessa itsesi toteuttamisessa. Samalla käyttöösi tarjotaan ajan viimeistä huutoa olevaa tekniikkaa ja tietoa, toteutitpa itseäsi millä alalla tahansa. Olet nyt myös tietoinen käytössäsi olevasta ihmeellisestä oivalluskyvystä ja uskallat käyttää sitä epäröimättä tarpeellisiksi katsomiesi uudistusten toteuttamiseen.

Voima ja edistyksellisyys heijastuvat kaikesta käyttäytymisestäsi, niinpä monet edistykselliset tahot ovat tarjoamassa sinulle kykyäsi vastaavaa valtaa ja vastuuta. Parempaa aikaa etenemiselle ja persoonallisuutesi henkiselle kehittämiselle ei ole odotettavissa ehkä vuosikymmeniin. Silti tämä kuvio avautuvana tarkoittaa, että sinulla on oikeus myös kieltäytyä kaikista osaksesi tulevista mahdollisuuksista. Edellyttäähän jokainen uusi haaste kasvavaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta. Muiden sääntöihin ja normeihin sitoutuneena et pääse tästä ajasta paljoakaan nauttimaan.

Samanaikainen sulkeutuva sekstiili deskendentille avaa uudistumisen ja henkisen kehittymisen kanavia myös parisuhteen ja ihmissuhteiden alueelle. Kohtaat siis myös rakastettusi taholta lisääntyvää vapautta ja persoonallisuutesi kunnioittamista.

Silläkään taholla ei siis ole esteitä itsesi uudelle toteuttamiselle. Lupaa tekemisillesi et kuitenkaan voi alkaa kysellä, sillä mahdollisuuksien vastaanottaminen edellyttää välittömän oivalluksen kuuntelemista ja itsenäistä päätöksentekoa. Ellei nykyinen ihmissuhteesi ole enää sinun tasollasi, tulet nyt vapautumaan siitä äkillisten tapahtumien kautta ilman omaa panostasi.

Kaikki ihmiset, joiden kanssa nyt olet tekemisissä, ovat henkisiä opettajiasi ja vähäpätöisimmiltäkin tuntuvilla ihmisillä saattaa olla melkoisia yhteyksiä tarjottavanaan uudistuvan persoonallisuutesi toteuttamiselle. Jupiterin, Venuksen ja Marsin kaikki transiitit toteutuvat nyt äärimmäisen myönteisessä ja usein myös yllättävässä valossa.

11.04.2012 - 22:03
On ollut muutamia päiviä, ihan jumalaton väsymys, veto poissa, sippi olo.
Samaan aikaa pitäisi olla elämänsä vedossa, opiskelut alussa, päässä pitäisi muhia miljoona uutta ja mahtavaa ideaa ja pitäisi olla valmis singahtelemaan sinne ja tänne. No way! älä unta näe. On siis levättävä ja pikkuhiljaa tehtävä juttuja, kyllä se vielä iloksi muuttuu mutta sitä ennen kannattaa ottaa hyvin rennosti itseään painostamatta ja levätä niin paljon kuin tarve on, siis päikkäreitä ei tarvitse hävetä tai kaihtaa.

Vain mielekäs tekeminen jaksaa nostaa energiatasoja niin paljon että saa jotain aikaiseksikin, jos on vähänkään tympeää niin siihen jää, ei jaksa ei huvita eikä voi edes pakottaa itseään tekemään sellaista, TAI olemaan sellaisen ihmisen kanssa,, tämäkin on mielenkiintoista että vain sellaisten ihmisten kanssa jaksaa olla joiden kanssa voi jakaa todella rehellistä, luottamuksellista tai iloista olemista.
07.04.2012 - 23:45
Mitä teet kun uusi ihminen ilmestyy lähettyvillesi ja läpäisee ensimmäisen esteen ja pelon, mutta jää jotenkin kuin ovenrakoon ?
Kutsutko sisälle ja miksi, vai suljetko oven ja miksi ?
On niin monia syitä, mutta yksikään ei tunnu sopivan nyt tähän tilanteeseen. Vaikka toisaalta, ystäviähän ei ole koskaan liikaa, mutta entä jos tämäkin ihminen haluaa olla enemmän kuin ystävä, tai niinkuin edellinen, "erittäin hyvä" ystävä ?? Minulle ei taas sopinut se erittäin hyvä osuus joten oli pakko katkaista välit, ystävyys tai kaveruus tai mikä sitten lieneekään ollut, jo monien vuosien mittainen juttu. Sääli, mutta en jäänyt itkemään perään.

Uusi ihminen, uusi mahdollisuus ?

Kumpi painaa enemmän vaakakupissa, uuden mahdollisuuden tuoma rikkaus, vai entiseen jämähtämisen tuoma näennäinen mukavuus....niin

Monia on kysymyksiä, lisää tulevia kysymyksiä, on siis tehtävä päätös sillä ilman päätöstä ajelehdin kuin lehti virrassa ja sitä en nyt tarvitse enkä halua tässä tilanteessa, tahdon tietää ne suuntimet joita haluan soveltaa juuri tämän ihmisen kanssa. Katsotaan sopiiko meidän suuntimemme yhteen, vai missä kohtaa ne poikkeavat, se voi olla hyvinkin mielenkiintoista.

Taidan kallistua siis niiden mahdollisuuksien puoleen,, elämä on rikas, on vaan uskallettava juoda siitä virrasta <3
01.04.2012 - 13:54
Jupiter neliö Venus Tämän ohituksen voimakkuus on ***** tähteä.
Tarkka ajankohta 3.4.2012
Vaikutus alkaa 3.3.2012 ja päättyy: 17.4.2012
Tämä ohitus toistuu noin 6 vuoden välein.

Eräs viisas mies on sanonut, että rakkaus on todellista vasta silloin kun osaa rakastaa myös menettämisen tuskaa. Yksi Ihmisen suurimmista haasteista onkin rakkauden todellisen luonteen oivaltaminen, sillä rakkaus on kuin virtaava vesi, joka kauniina ja välkehtivänä virtaa pysähtymättä ohitsesi.

Rakkautta ei voi omistaa yhtään enempää kuin kalliopuron kirkasta vettäkään, jonka kauneus ja ihanuus on juuri siinä että se ei pysähdy. Jos otat tuota puhdasta ja kirkasta vettä isompaan tai pienempään sammioon niin pian se on pilaantunutta ja juomakelvotonta. Näin käy myös kaikelle sellaiselle rakkaudelle, jonka haluat pysäyttää kohdallesi siinä muodossa kuin sen kohtaat. Jos olet pysäyttänyt jonkun asian tai ihmisen kohdallesi ja odotat aluksi kokemasi tunteen syttyvän päivä päivältä uudelleen niin tämä Jupiterin jakso edustaa hetkeä, jolloin huomaat ettei kaikki ole niinkuin pitäisi.

Menossa on aika, jolloin kaikki sisäisen arvomaailmasi vastaiset asiat ja ihmiset saavat sinut tuntemaan tavanomaista suurempaa tyytymättömyyttä omaa elämääsi kohtaan. Tunne siitä että sinua ei arvosteta ja että muut omilla toimillaan tekevät elämästäsi tarkoituksettoman ohdakepellon kuluu ajan kuvaan kuin tappio Väyryselle presidenttipelissä. Tiedotusvälineiden syyttely oli ihan yhtä älytöntä kuin nyt on syyn etsiminen lähimmästä ihmissuhteesta. Et ole uskaltanut elää oman näkemyksesi mukaisesti ja rakastaa joka päivä uusia asioita, etkä siksi voi myöskään nauttia nykyisestä elämästäsi, joka on kuin astiassa juomakelvottomaksi muuttunut lähdevesi. Tähän löytyy lääke vain yhdeltä ihmiseltä maailmassa; itseltäsi.

Tämä aika antaa sinulle mahdollisuuden kaataa pilaantunut vesi eli tyytymättömyyttä herättävät asiat pois elämästäsi. Tyytymättömyys syntyy vain siitä, että näkee ohi virtaavissa asioissa enemmän kuin siinä mitä omistaa tai kuvittelee omistavansa. Tartu siis hetkeen ja nauti siitä mitä ympärilläsi koko ajan tapahtuu sen sijaan että yrittäisit nauttia jostakin jonka jo omistat, sillä siihen ei kukaan koskaan ole ollut eikä tule olemaan tyytyväinen
.
29.03.2012 - 10:48

Maljojen kuningatar

Olet nyt positiivisten tunnelatausten alaisuudessa ja huomaat asioiden järjestyvän tarkalleen oman tahtosi ja omien ajatustesi mukaisesti. Visiot ja unelmat ovat toteutumassa tavalla, johon vain itsenäinen ja elämäänsä hallitseva ihminen on oikeutettu.cool.

 


 
48
16.03.2012 - 22:47
Kuinka vietän aikaani, ymmärränkö että elämä on nyt ja että jokainen sekunti tunti, päivä ja viikko lyhentää elinaikaa täällä ja mahdollisuutta kokea kaikkea sitä mitä olen tullut tänne kokemaan..?
Ymmärränkö että teeveetä katsellessa katselen toisten elämää, oma elämänaikani lyhenee siinä samalla ?  En varmaankaan, sillä jos todella ymmärtäisin laittaisin teeveen kiinni, tai myisin sen heti huomenna. Onhan sellainen sanontakin että jos tahdot saada jotain aikaseksi, laita teevee kiinni.
Sitäpaitsi selkä tulee aika kipeäksi jos pitkään makaa vanhalla sohvalla huonossa asennossa. Senjälkeen tuntee itsensä aika raihnaiseksi,, siinäkään mielessä ei teeveen tuijotus ole hyväksi.

Elämä on nyt, teenkö jokaisesta hetkestä juhlan, juhlinko elämää? osaanko juhlia tätä ainutlaatuista hetkeä olla ja elää ja kokea kaikkea mahdollista, miksi käperryn sohvan nurkkaan kun voisin olla maailmalla ties missä kokemassa ties mitä, olenko muka kokenut jo kaiken, vai olenko tullut vanhaksi tai laiskaksi ? Samalla kun kysyn tiedän kaikki vastaukset tekosyiksi, aina on rahaa tupakkaan ja viinaan vaikkei olisi rahaa ruokaan, sekin on ihmeellistä, onneksi omalla kohdalla molemmat huumeet ovat taaksejäänyttä elämää. Olen sentään saavuttanut jotain hienoa sillai että olen päässyt  riippuvuuksista eroon, hyvä minä :))

Minulle on suotu lahjoja miksi en kuitenkaan käytä niitä vaan makoilen katsellen telkkaria, olenko masentunut vai mitä. Voisin piirtää maalata tai kirjoittaa, voisin suunnitella vaatteita tai muuta tarvittavaa ympärille, voisin kuvata ja muokata kuvia, voisin ennustaa taroteista, voisin tehdä vapaaehtoistyötä enemmänkin. voisin lahjoittaa puolet tavaroistani niitä enemmän tarvitseville. Voisin lähteä kaivamaan kultaa. On liikaa asioita joita voisin tehdä, on runsaudenpula.

Kaikki on tullut liian helpoksi. Ystävän kanssa voi soitella tekstailla tai meilailla, ei tarvitse lähteä kylään. Laskut voi maksaa netissä, musiikin saa netistä, ja netistä saa lähes kaiken muunkin, jopa työttömyysilmoituksen voi tehdä netissä. Netti on lähin ystäväni, tapaan sen jokapäivä jskus monta tuntia ja tunnen eläväni vaikka olen yksin samaan aikaan, kummallista.
Olen tullut laiskaksi siinäkin mielessä että olen mieluummin yksin kuin kurjassa suhteessa, joten ei ole mitään pakottavaa tarvetta löytää ihmisiä ympärilleen hinnalla millä hyvänsä, mutta on vielä ystäviä ja kavereita joita on kiva tavata ihan livenäkin.
Netissä juttelu, kyllä sekin on kommunikointia ihmiseltä ihmiselle vaikka siitä jääkin pois tavallaan henkilökohtaiset kemiat ja niiden vuorovaikutus, mutta on parempi jutella edes netissä kuin ei kenenkään kanssa ja on vaikea ajatella mitä on pyörinyt yksinäisten ihmisten päässä aikaan jolloin ei vielä ollut nettiä.
Erikoista on se että voi olla esim facebookissa kymmeniä jopa satoja ystäviä, mutta ei tapaa heitä koskaan kasvotusten, siis onko he ystäviä vai nimellisiä ystäviä, tekisivätkö nämä ystävät ystävän palveluksia, katsoisiko he minun lapsia, lainaisiko rahaa jos tarvitsisin pientä lainaa? Hiukan epäilen sitä.

Elämä on nyt, siis missä elämä on ??? Tunnen eläväni sisäisesti hyvin elävästi, tunnen kuinka energia virtaa, pystyn Iloitsemaan pienistäkin asioista, en vaivu synkkyyteen, tunnen että elämällä on merkittävä tarkoitus ja että olen jo saavuttanut paljon, itseasiassa mielenkiinnolla odotan mitä vielä voisin kokea tässä elämässä, tunnen eläväni vaikka katsoisin vain ikkunasta lintujen hyörinää rasvapallon ympärillä :)
08.03.2012 - 12:51
  









  Ihanaa naistenpäivää kaikille naisille <3<3<3
28.02.2012 - 21:32

Laguz

Näkymättömät luonnon voimat ovat nyt vaikuttamassa elämääsi ja suunnitelmiesi toteutumiseen. Älä aseta tapahtumien kulkua kyseenalaiseksi, sillä jokainen tapahtuma opastaa sinua arvioimaan tilannetta uudelleen uudesta näkökulmasta. Menestyminen edellyttää alitajuntasi kuuntelemista ja harmoniaa sisäisen tietoisuutesi kanssa, joka on nyt valmis ohjaamaan sinut todellisen menestyksen tielle.

Bm-laguz

Eri kutsumanimiä

Elämän energia, kasvu

Avainsanoja

Soljuvuus, elämän voima syntymä

Väri

Tumman sininen-vihreä

Astrologinen merkki

Kuu

Tarotkortti

Tähti

Hallitseva Jumala

Njord, Ran

Väri

Tumman sininen-vihreä

Puu

Paju

Kasvi

Sipuli

Kivet

Akvamariini, atsuriitti, kalsiitti, krysokolla

Eläimet

Joutsen, hylje, lokki, ankka, valas, delffiini, saukko, majava

Elementti

Vesi

Taikuus

Fyysisen ja henkisen elämän laajennus
Ymmärtää ja kokoaa tunteesi ja halusi
Negatiivinen energia saadaan heitettyä pois
ei-halutut hahmotelmat huuhtoutuvat pois
Tiedostamisen lisääntyminen

Astro.fi
17.02.2012 - 16:27

Luoja anna kaikki toiveet todeksi.

tämän sivun tausta täältä
http://pohjatuunari.vuodatus.net/
eXTReMe Tracker
3.2.2011
free counters
P�iv�n s��
P�iv�n s��
S��n tarjoaa LookUp.fi
japanilainen nimeni

My authentic japanese name is 山村 Yamamura (mountain village) 千秋 Chiaki (very fine in autumn).
Take your real japanese name generator! today!
Created with Rum and Monkey's Name Generator Generator.